Monthly archives: toukokuu, 2023

Politiikkaa ja tulevaa

Maahan on tulossa uusi hallitus ja tässä on puhuttu poliittisesti valtavasti työttömistä ja työkyvyttömistä. Tavallaan ymmärrän asiaa, mutta toisaalla asiassa on paljon sellaista, mitä en ymmärrä, että ymmärtääkö asiasta puhujat lainkaan sitä mikä tilanne on ruohonjuuri tasolla. Itselle korviin on ottanut erityisesti se, että puhutaan työkyvyttömistä ikään kuin työvoimana?! Onko poliitikassa jokin väärinymmärrys siitä mikä …

Valkolakki ja matka siihen

Tämä päivä vuonna 2012 kesäkuussa oli yksi elämäni parhaita suorituksia. Minä koulukiusattu ja minäkuvavääristymien kanssa kamppaileva sain valkoisenlakin yhdessä muiden tuolloin iltalukion lopettaneiden kanssa. Nyt 2013 vappuna ulkoilutin valkoistalakkia kymmenettä kertaa, eli vuorossa oli kymmenes vappu, jolloin lakki oli päässä. Tämä lakki ei ollut kuitenkaan mikään itsestään selvyys. Kaikki yleensä ajattelee, että se menee niin, …

Vappu2023

Wappu 2023 Vappu 2023 Turussa oli pitkästä aikaa jälleen monella tavoin normaali. Ensiksikin Korona ei tässä kohtaa tuottanut aiempaa haittaa. Toiseksi kuoppatori oli jälleen kauppatori ja vapputori oli jälleen normaalisti ja koko tori käytössä. Jäätelökiska ratikka keskellä toria ja reunassa esiintymislava alue, jossa vappuaattona esiintyi Leeni ja Joy the coverband.   Vappuaaton päätapahtumaa ylioppilaalle oli …