1989 siirryin pienestä koulusta ylä-asteelle. Olin pienesti peloteltu ylä-asteelle siirtymisen suhteen. En tiennyt, että todellinen painajainen ei ollut pelotelluista pääpönttöön kasteista, vaan aivan toisesta suunnasta.
Syksystä 1989 alkoi kolmen vuoden painajainen. Luokkamme koostui sekä käymäni pikkukoulun oppilaista, että toisesta pienemmästä koulusta tulleista oppilaista. Toisen koulun oppilaista yksi hakeutui luokan ”pomoksi” ja hänellä oli oma luotto henkilönsä. Mieleen tulee vähän Saruman ja kärmekieli Taru Sormusten Herrasta kirjasta.
Hyvin nopeasti alkoi henkinen kiusaaminen. Ensiksikin lähes 100 % olin eristetty muista nuorista, jopa ala-asteella kanssani tekemisissä olleet tekivät strategisen vetäytymisen. He suojasivat oman nahkansa, siinä ettei heitä alettu kiusaamaan samassa junassa. Vain yksi uusi luokkatoveri toisesta koulusta oli diplomaatti ja pystyi toimimaan joka suuntaan ilman uhkaa joutuvansa itse kohteeksi. Hän myös alkoi alapihallamme tehdä vene projektia, joten häntä tapatin paljon myös koulun ulkopuolella.
Nämä kaksi olivat kiusaamisen tekijät ja koko muu luokka toimi hiljaisina hyväksyjinä. Ryhmäpaineen alla muut toimivat juuri niin, kuin tällaisissa ryhmissä toimitaan. Kukaan ei puuttunut asiaan ei edes opettajat (tästä lisää osassa 3).
Eristäminen oli ensimmäinen ja pahin nuorelle kohdistuva kiusaamisen muoto. Toisena tuli erilaisten pakon sanelemien asioiden vaatimat kiusaamis kohteet. Minulla oli äidillä paha hajuyliherkkyys, joten en saanut käyttää mitään voimakkaita hajusteita. Tuoksuttomia deodorantteja siis kyllä, mutta niitähän ei ”kukaan huomaa”. Joten en siis haissut jatkuvasti keinotekoisille hajusteille.
Meidän tilanteestamme tiedettiin se, ettei meille tullut juoksevaa vettä kotiin. Meillä oli kuitenkin saunaan rakennettu manuaalinen suihku (piti täyttää manuaalisesti ennen suihkussa käyntiä), sekä kävimme mummini ja ukkini luona suihkussa (ylä-asteen aikaan kävin tiistaisin ja perjantaisin). Siis en ollut kokonaan peseytymättä, mutta kahdesti viikossa kuitenkin tuotti jonkin verran hygieenia ongelmaa. Tämä ei ollut minun valintani, mutta tästä sain kuulla mm.keskusradiosta jouluterveisinä, että vuosittainen pesupäivä lähestyy. Siis ivattiin, että käyn vain kerran vuodessa suihkussa.
Joka välitunnin jälkeen, kun laitoin takin naulakkoon, se lensi lattialle etenkin jos se oli liian lähellä muiden takkeja. Ideaali tilanne muille oli se, kun takkini vieressä molempiin suuntiin oli 2-3 naulakkoa tyhjänä. Mikäli joku vahingossa hipaisikaan minuun tai johonkin minun omistamaani (takki, laukku tms..) siitä aiheutui vähintään käsien pyyhkimistä lähimpään sopivaan paikkaan tai käsienpesu wc:ssä.
Käytävällä minun lähelläni oli yleensä metrin parin rako joka suuntaan (aivan kuin takin kanssa), ikään kuin olisin ollut välteltävää jätettä. Samoin pulpetissa vieressäni oli tyhjää, mikäli se vain oli mahdollista.
Luonnollisesti liikunnassa olin viimeinen, joka valittiin joukkueeseen. Eikä liikunta ollut muutoinkaan kaikkein mukavimpia aineita, koska tällöin A-B luokat olivat samassa (B-luokassa oli loput toisen koulun oppilaista). Motivaatiota liikuntaan ei ollut.
Eikä sitä lisännyt se, että kiusaamiseen liittyen tanssissa, joka oli liikunnan yhteydessä kerran kävi näin: Tanssi pareja ei ollut kaikille ja oli useita ”härkä pareja”. Minulle oli osunut B-luokalta poika, joka piti minua yhtä lailla jätteenä, kuin oman luokan kiusaajatkin. Opettaja oli juuri sanonut, että mikäli vielä tulee keskeytyksiä siitä tulee seuraamuksia. No oma parini lähti käpälämäkeen, jonkun miellyttävämmän parin kanssa ja opettaja havaitsi sen heti. Opettaja pakotti kaikki hulinaa aiheuttaneet ilmoittautumaan ja oli muistaakseni 6 henkilöä, joille lätkäistiin ”jälki istuntoa” koulun jälkeen tanssia. Näin tapettiin kaikki vähäinenkin halukkuus tanssia minulta ja tämä oli peruskoulun ainut jälki istunto.
Jatkuu osassa 3