Tämä päivä vuonna 2012 kesäkuussa oli yksi elämäni parhaita suorituksia. Minä koulukiusattu ja minäkuvavääristymien kanssa kamppaileva sain valkoisenlakin yhdessä muiden tuolloin iltalukion lopettaneiden kanssa.
Nyt 2013 vappuna ulkoilutin valkoistalakkia kymmenettä kertaa, eli vuorossa oli kymmenes vappu, jolloin lakki oli päässä.
Tämä lakki ei ollut kuitenkaan mikään itsestään selvyys. Kaikki yleensä ajattelee, että se menee niin, että hyvät oppilaat menevät ylä-asteelta lukioon ja saavat valkolakin jne.. jne..
Minulla tämä oli aivan toisenlainen uurastus…
Minulla ylä-aste päättyi joskus 1992 kesällä, joka tarkoitti pitkän matkan päättymistä. Olin leikkinyt selviytyjää Turun luostarivuoren koulussa, johon vielä vuodeksi tässä kohtaa jäivät Lola Odusoga ja Mira Luoti. (Alla oleva kuva on sieltä jostain 1990-luvun alusta)
Olin käynyt henkisenkiusaamisena olemisen kolmevuotta todella rankkana (ala-asteella jo orastavaa) lävitse. Minusta keksittiin olemattomia tarinoita, kuten se, että meillä on kuollut lemmikki koira pakastimessa ja syödään sitä, taikka se että käyn vain kerran vuodessa pesulla.
Me olimme taloudellisesti melko varaton perhe, iskä oli taiteitelija jolla ei ollut säännöllisiä tuloja ja äiti yritti kukkakauppaa, sekä koulunkäyntiavustajan hommia, ennen kuin sairastui MS-tautiin ja pikkuhiljaa menetti liikkumiskykynsä. Äiti oli myös ylioppilas ja iltalukiosta, yritti myös yliopistoon, sinne pääsemättä.
Asuimme asunnossa, jonka pohja oli sellainen, että oli kuin oltaisiin oltu aina mökillä. Vesi tuli sisään vain kantamalla ja juomavesi haettiin jostain pohjakaivosta kauempaa. Pesumahdollisuudet olivat vaatimattomat, mutta itse kävin erityisesti ylä-asteen ajan mummin ja ukin luona tiistaisin ja perjantaisin pesulla.
Elin siis melkoisen erikoista lapsuutta ja nuoruutta, kun siihen vielä lisää Juice Leskisen vierailun ja muita julkisuuden henkilöiden tuntemista vanhempien toimesta, niin olimme hyvin erikoisessa asemassa… Kuitenkin koulussa jouduin kiusaamisen uhriksi.
Ilman omaa motivaatiota minut laitettiin kotitalousoppilaitookseen ja ilman motivaatiota se ei onnistunut. Jollain tyyliin 6.7 keskiarvolla ei lukioihin ollut asiaa, eikä minulla olisi ehkäpä ollut voimiakaan siihen. Sen sijaan minäkuvan vääristymänä oli se, että minulla ei olisi ollut potentiaalia siihen.
Minulla meni siis, joku 15 vuotta, ennen kuin olin sellaisessa tilanteessa, josta päädyin Iltalukioon. Siellä vastassa oli hyvin ystävällistä porukkaa ja vanha kiusaaminen unohtui täysin. Kun ensimmäiset numerot olivat sitten 8-10 välissä, oli shokki melkoinen.
Yhteiskunta osasi palkita tämän asian omalla tavallaan… Työvoimatoimiston mielestä oli väärin, että kävin lukiota ja minut heitettiin tyhjänpäälle ilman työttömyysturvaa. Ei minulla ollut sitäkään mahdollisuutta, että olisin jostain saanut taloudellista tukea ja toimeentulotukeakin haettiin sosiaalitoimesta (kuten kaikki tuki tuolloin oli), mutta heillä laskelmat sanoivat, että vaimoni pieni eläke (tuolloin jotain 700 € nurkilla) oli riittävä nostamaan laskelmat plussalle.
En saanut koko sinä neljänä vuonna ja lisäksi 6 kk karenssia, mitään tuloja mistään. TOT säätiö antoi minulle apurahan kerran opiskeluiden aikana (tuolloin reilu 800 €), mutta siinä oli kaikki… Lisäksi sain lakituksessa stipendin.
Tämä matka oli siitä huollimatta yksi parhaita saavutuksia, joita olen tehnyt… Kasvoin siitä koulukiusaamisesta ylitse, opiskelin ja sain muutettua muutamia vääriä minäkuva positioita oikeaksi.
Nyt edelleen yhdentoista vuoden jälkeen muistellessa tuo aika on merkittävä ja hyviä muistoja, vaikka taloudellisesti oltiin kurimuksessa.
Tämäkin asia on yksi osa siitä, että mitä yhteiskunnassa pitäisi kehittää… Mikäli on pienituloinen, työtön taikka muutoin tukien varassa on isoja loukkuja, joissa joutuu pohtimaan onko mikään aktiviteetti edes millään lailla järjellistä. Pienikin jonkin tekeminen voi viedä ison osan tuista tai jopa koko tuet pois.
Viimeksi tämä omassa elämässä konkretisoitui viimevuonna, kun vaimoni toimi isänsä omaishoidontuen lomittajana ja sai siitä vaihtelevasti 100 € molemmin puolin olevan palkkion ja senkin hyvin epäsäännöllisesti. Tästä hyvästä KELA vähensi reilulla 150 € asumistukea, joka meidän tuloillamme on todella suuri asia. Itsellä työtoimintaan osallistuminen ja siitä saatu korotusosa tyttömyysturvassa niin ikään napattiin pois asumistuessa… Ymmärrän oikein hyvin sitä, että tämä systeemi passivoi, enemmän kuin aktivoi.. Kun tekee jotain se on äkkiä pois kaikesta ja pahimmassa tapauksessa se on pois käytössä olevista rahoista, joka vaikuttaa ruuan ja lääkeiden hankintaan.
Kirjoitan tästä ehkäpä oman kirjoituksen vielä.. Eli miten kaikki ei ole ihan niin kirkasta ja selvää, kun arkadianmäellä luullaan.