Kaikki jotka minut tuntevat, tietävät sen että minun loputon taipaleeni Keskimaassa alkoi jo melko penskana, kun olin jotain alle 10 vuotias. Tolloin Turussa oleva Kinokopla esitti Ralph Bakshinin elokuva version Tarusta Sormusten Herrasta, joka tosin jää ikävästi kesken Helmin taistelun kohdille.
Tuon hetken jälkeen, kun luin ensimmäisen kerran kolme erillistä kirjaa, ei siitä lukemisesta enää tullut loppua ja kirja oli pakko lukea aina uudelleen ja uudelleen suunnilleen joka vuosi. Vuonna 1989 ollessani 14-vuotias ja jo itseäni TSH-faniksi tiluleeraava kävimme perheen kanssa katsomassa Suomenlinnan Hyväntoivonnimellä katsomassa peräti 6 tuntisen kesäteatteri version aiheesta.
Olen näinä vuosina nähnyt myös Peter Jacksonin variaation elokuvista, jossa on omat heikkoudet. Itse toivoisin elokuvia enemmän Tolkienin silmin, kuin mitä Jacson ne filmasi. Mutta mennään pikkuhiljaa itse asiaan, eli tähän uusimpaan nähtyyn variaatioon aiheesta.
Mennessämme teatteriin minun syntymäpäivänäni 2018 en tiennyt mitä voisin sieltä odottaa ja koitin olla luomatta liian suuria ennakko paineita kaiken aiemman mukaan. Kuitenkaan en ihan täysin pysty olemaan ilman vertailua alkuperäiseen kirjan tarinaan. Turun kaupungin teatterin esitys pidättäytyi alkuperäisessä tarinassa ehkäpä enemmän kuin mitä Jackson elokuvissaan.
Lavan läheltä oli mielenkiintoista nähdä, miten lava tekniikka toimi ja tehosteet erityisesti hönkivät ihan iholle. Myös voin ajatella niin, että Frodo reppuli tepasteli aivan tyyliin metrin päässä minusta 😀 ..
Kuitenkin lähes 1000 sivuisen pientä tekstiä sisältävän opuksen tiivistäminen 4 tunnin aikajanaan on lähes mahdotonta jättämättä suurta määrää pois materiaalista ja muutoinkin sitä tiivistämällä tavattomasti.
Hahmoissa oli suurelta osin onnistuttu melkoisen hyvin, eritysen hyvin onnistunut oli Klonkku hahmo, jonka esittäjä oli uppoutunut Klonkun sisimpään kiittettävällä tavalla ja esityksen lopussa kuulosti ainakin siltä, että nimenomaan Klokku sai suurimmat suosionosoituksetkin.
Heikommin oli onnistuttu ehkäpä Gandalfin kohdalla, sekä Galadrielin kohdalla, joissa näyttelijät eivät olleet hahmonsa sisässä ehkä riittävällä volyymillä taikka sitten muutoin eivät vain olleet niin hyvin onnistuneita.
Se mille voi antaa hyvin suuret kiitokset on lavastus, tehosteet ja muu tuotanto puolen kikkailut, joiden ansiosta näytelmää oli todella nautinto katsoa.
Tällä tavoin suunnilleen 30 kertaa kirjan lukeneen tietyt oikopolut ja tiettyjen kohtien jääminen pois kokonaan oli hivenen haittaava seikka. Myöskään se, että tilanteet poikkoili suurella vauhdilla ei välttämättä ollut aina hyvä asia, kun etenkin jos mietin ettei tarinaa valmiiksi tuntisi saatoi olla hankalaa ymmärtää miksi ja miten joku hahmo ykskaks pomppaa näyttämölle. Erityisesti tälläinen tilanne oli Eowynin kohdalla, jota ei lainkaan pohjustettu ja joka yksk kaks hyppäsi tilanteeseen, eikä hänestä edes kerrottu, että hän on Rohanin kuninkaan sukulainen (tai jos se kerrottiin se meni niin nopeasti, että se meni ohitse), eikä sitä miksi ja miten hän oli joutunut taistelun tiimellykseen.
Päätöskohtauksessa olisi voinut jollain tavoin jäähyvästien melankolisuutta ehkä hakea syvemmäksi.
Kun laitetaan summasummarum se, että esitys oli teatterissa ja se, että tarina tiivistettiin 4 tuntiin (jossa siis 30 minuutta oli taukoja, eli esitys itsessään oli n. 3 ½ tuntia), niin voin sanoa, että esitys oli erittäin upea. Itse suosittelisin tätä kyllä kaikille kiinnostuneille, mikäli ei helposti loukkaannu siitä, että monissa kohdin mennään hyvin tarinaa oikoen.
kotona tehdyn tarkemman tutkimuksen mukaan havaitsin, että useampikin esiintyneistä näyttelijöistä on esiintynyt myös tv-sarjoissa ja elokuvissa, useammallakin näytti olevan esiintyminen myös Vares elokuvassa, mukaan lukien teatteri esityksen ohjaaja.
Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä arviointi ja kohti seuraavia tapahtumia 🙂