Ylä-aste päättyi 1992 ja suuri taakka tippui sinä päivänä harteilta, kun todistuksen kanssa marssin koulusta viimeisen päivän päätteeksi. 3 vuoden ylä-aste piina oli ohitse.
Äitini tuntema rehtori järkkäsi minulle paikan kotitalousoppilaitoikseen. Siinä ei ollut kuin yksi mutta… Minua ei todellisuudessa kiinnostanut kotitalousala ammattina ollenkaan. Yksi tässä koulussa kiinnosti atk. Minun valinnat niin valinnais aineissa (kuvamataito, konekirjoitus, kotitalous) ja tämän ammattiopintojen puolella oli äitini valintoja. Itseä ei kiinnostanut mikään tuolloisista aloista, tietokoneet olivat vasta pikkuhiljaa tulossa alaksi.
Koulu loppui kesken, tässä painoi vaakakupissa niin se, että ei ollut motivaatiota, kuin se että koulukiusaamisen arvet olivat tuoreet. Aloitin suhteen kirjeystävän kanssa, joka oli minulle positiivinen tujaus tämän kaiken paineen ja tuskan jälkeen, jota koulukiusaus tuotti.
Tuli myös kutsunnat ja armeija paikan määräys. Tuolloin seurustellessa pohdimme, että mahdollisimman pian alta pois. Kuitenkin vuoden suhteen jälkeen tuli rankka ero, joka repi kaikki haavat auki ja olin vielä enemmän rikki mennessäni armeijaan. Kun luutnantiksi päätyi tiukkapipoinen Saksaa ihannoiva (kaikkien hankalaksi tietämä mm. tuvan alikessu heti sanoi myötätuntonsa meille) hankala tapaus, niin eihän siitä mitään tullut. Psyyke ei kestänyt.
Onneksi saman vuoden lopulla aloitin kurssin, joka sentään meni läpi.. Niin ja alahan oli tietojenkäsittely ja suoritin tietokoneen A-ajokortin. Tästä eteenpäin oli sitten juoksemista psykologilla ja ammatti auttajilla, kun psyyke oli lujilla. Pahin tilanne oli kuitenkin silloin, kun tyttö ystävä jätti ja meinasin itseni jo poistaa elävien kirjoista.
Kouluun ei ollut mitään halukkuutta, se oli liian tuskaa. Mikään ei onnistunut ja pitkään olin täysin pihalla kaikesta. Koulukiusaaminen ja muut epäonnistumiset olivat lamaannuttaneet minut täysin.
Vasta monien mutkien kautta, kun olin mennyt naimisiin ja sattui iltalukio kohdille alkoi käännös. 2008-2012 välillä suoritin iltalukion. Tämä sai minut ymmärtämään, että en ole huono ja pystyn johonkin.. Lukion keskiarvona tuli 7.8 (koulukiusattuna peruskoulussa oli n. 6.7). Nyt olen myös lähes jo datanomi.
Millaisia jälkiä minuun on jäänyt? Olen varovainen ihmisten kanssa, hankala luottaa ihmisiin. Isoissa porukoissa on aina pelko siitä, että joutuu kiusatuksi. Suihkussa pitää käydä tiuhaan tahtiin, tämä tulee suoraan siitä, että koulussa tämä on pilkan aihe. Minun on myös hankala luottaa itseeni ja pidän itseäni edelleen jotenkin ”pilalla olevana” ja rumana. Pitkään myös minäkuvassa oli vääristymä, että en olisi riittävän hyvä lukioon, mutta iltalukio osoitti sen vääräksi.
Siis kiusaaminen jättää pitkäkestoisia jälkiä, se jättää jälkiä myös niihin jotka kiusaa. Siksi suosittelen miettimään tarkkaan haluaako pilata sekä omaa, että toisen elämää kiusaamalla!
Olen järkyttynyt lukemastani, miten jotkut ihmiset voivat olla raakoja toisia kohtaan. Asiaan ei puututa.Ongelmaa ei ole saatu pois vieläkään, mediassa saa lukea tällaisista asioista jatkuvasti koskee myös työpaikkoja
Ikävä kyllä ihminen on niin brutaali otus, että itse en tiedä onko järkevää edes sanoa rotuamme ”viisaaksi”. Ihminen tuhoaa ympäristöään, tätä planeettaa, muita elollisia olentoja sellaista vauhtia, että ei tiedä kauanko elämää täällä yleensäkään on olemassa.
Mitä tulee tähän kiusaamiseen, niin koko meidän kulttuuri ja yhteyskunta luo tälle mahdollisuuden olla olemassa. Koko meidän systeemi toimii sillä, että toisia polkemalla mennään itse eteen päin. Omaa pahaa oloa opitaan purkamaan väkivallalla. Tällä hetkellä turhan monet kanavoivat energiaansa nimen omaan väkivallan kautta.
Koulukiusaaminen ja työpaikka kiusaaminen on osoitus siitä, että meillä on vielä suuri matka edessä, ennen kuin olemme todellakin viisaita, ennen kuin voimme edes ymmärtää sitä, että olemme kaikki täällä ihmisiä joilla tulisi olla saman arvoinen mahdollisuus olla olemassa ja kehittyä, jokaisella meillä.
Itse toivoisin parempaa tulevaisuutta ja sen toiveen yksi osa on ollut tulevaisuuden polku (tulpo.net). Kunpa ihminen osaisi päästää irti tästä brutaalista puolestaan ja kehittyä oikeasti viisaaksi ihmiseksi.
PS. Huom! En siis sano, etteikö olisi poikkeuksia joukossa, jotka tekevät enemmän ja vähemmän toisin. Itse toivoisin olevani sellainen, mutta itselläkin on vielä pitkä matka mihinkään todelliseen viisauteen :-/ .