Seuraan observoiden tämän hetkistä kohinaa todellisuutta ja digitaalista sisältöä yhdistävää Pokemon Go pelin ympärillä.
Itseen ei Pokemon puraise, koska olen sen verran vanhempaa sukupolvea, että Pokemon ei ole omalla kohdalla mega juttu, kuten 20-30 vuotiailla. Tosin olen ollut outolintu oman ikäisten joukossakin ollessani varhaisteini, kun muut kuuntelivat 1990-luvin alun teini musaa, itse kuuntelin Taneli Mäkelää (kävin myös konsertissakin, muut kuuntelijat taisivat olla iältään keskimäärin 80 luokkaa). No okei tuo johtui siitä, että olin kova Taru Sormusten Herrasta fani jo tuolloin ja olin 1989 nähnyt Taneli Mäkelän Suomenlinnassa Frodo Reppulina.
Niin siis voisin uskoa, että mikäli Pokemonia vastaava peli tulisi TSH, Star Wars tai X-files maailmoista niin 100 % varmuudella juoksisin ulkona sormuksen perässä, valosapelia viuhuttaen taikka mörköjä etsien. Voisin olettaa hyvinkin, että lähes jokaiselle on jokin teema, joka saisi pelaamaan tämän kaltaista peliä.
On varmaa se, että tälläinen peli, kuten kaikki muukin tuo mukanaan varjopuolia. On ollut jo uutisia peliin liittyvistä ryöstöistä, väärennetystä pelistä viruksineen, sekä pelaajista jotka eteen näkemättä aiheuttaa suurta vaaraa ympärilleen. Tässä asiassa itse suosittelisin pelaajille järjeä käteen. Itse en lähtisi pimeille sivukujille edes metsästämään peli hahmoja, en jättäisi huomioitta RL tapahtumia, enkä menisi muutenkaan kuin päätön kana ympäriinsä. Pelit on kivoja kun pitää mukana järjen ja todellisuuden tajun.
Vähän ihmettelen sitä, että kun ihmiset on saatu liikkeelle vaikka sitten pelin avulla, niin jokin osa ihmisiä alkaa pohtia, eikö olisi parempi jos … (ja sitten erilaisia selityksiä ja vaihtoehtoisia toimintoja) … Itse muistan 1980-luvulla, kun Spectrun 48k ja C-64 (tämä siis laajimmalla skaalalla) alkoivat valloittaa koteja. Tällöin koneista innostuivat lapset ja aikuisetkin. Kuitenkin pelejä pelaaville teineille ja lapsille alkoi sadella pian lauseita ”miksi pelaat koko ajan sillä tietokoneella, ei se sinulle leipää tuo pöytää, eikä muutenkaan mitään järkevää”. Oli ihan tosi, että harva tuolloin leipäänsä pelaamisella tai pelien kehittämisellä leipäänsä sai, mutta nyt tuon ajan nuoret ovat suunnilleen 40-vuotiaita ja osa on löytänyt tiensä tämän päivän peli huuman tarjoamiin työpaikkoihin. puhumattakaan siitä, että tietokone/konsoli pelaamisesta on tullut lähes huippu urheilun kaltaista toimintaa, jossa on turnauksia voittoina jopa suuria kymmenistä tuhansista ylöspäin olevia palkkioita.
En sano sitä, että kaikki pokemonia pelaavat jotenkin hyötysivät muutoin kuin liikunnallisesti pelaamisesta, mutta tulevaisuus saattaa olla lisätyntodellisuuden ja virtuaalitodellisuuden maailmaa, mikäli kaikki menee niin kuin nyt näyttää. Tämä mitä on kehitetty jo 2000 luvun alkupuolelta on nyt kulminoitunut tähän Pokemon Go peliin, joka lienee vasta alkua tämän typpisissä peleissä. Itse mielenkiinnolla seuraan sitä mihin tämä johtaa, mieluusti myös jollain tavoin olisin visuaalisena ihmisenä mukana tässä, se löydänkö koskaan tietä siihen on eriasia.
Haluan siis sanoa, että antaa nuorten ja nuorten aikuisten nyt juosta Pokemonien perässä ja liikkua ulkona. Katsotaan milloin lisätty todellisuus kolahtaa itsekullekkin tai virtualreality.. Itse innoissani jo luin, että Steam palvelussa on Star Wars vääntymässä virtualrealityyn, annetaan teknologian kehittyä, kohdataan huominen ja tämä päivä ihan rauhassa. Käpylehmät ja värjätyt kivet olkoon omaa historiaansa.
Pohdiskellen Teppo (21.7.2016)