
Itsellä on ollut pieni suhde Vilperin perikunnan musiikkiin jo siitä, että tiesin erään ylä-asteen opettajan (joka ei opettanut meidän luokkaa, mutta näkyi ajoittain meidän luokavalvojan kansa juttelemassa) olevan tässä yhtyeessä.
Suurin impakti Vaakku Varjukseen oli aikoinaan 1990-luvulla Auran aaltojen lähetyksetykset, joissa Vaakku ja Janne Porkka veteli isiä ja Tommia kuunnelmassaan (auran aallot oli nuoruuteni radio kanava). Kun Auran aallot täytti 10 järjestettiin tuolloin jokirannassa studion ulkopuolella pippapalot, joissa ilta huipentui ilotulitukseen, mutta tätä ennen Vaakku oli ollut lavalla esiintymässä.
Myöhemmin Vaakku oli usein laivalla esiintymässä ja siellä tuli kuunneltua, joskus kävi niin jotta tulimme laivalta pois, kun Vaakku käveli vastaan laivalle ja seuraavalle risteilylle esiintymään.
Viimeksi Vaakku oli esiintymässä (tästä ottamani kuva yllä), kun Turun kauppatori avattiin, niin että itse olin todistamassa hänen esiintyvän.
Hänellä oli osansa elämässäni viihdyttäjänä radion ja musiikin kautta ja siksi haluan toivottaa hänelle hyvää matkaa suureen tuntemattomaan, sinne monien muiden viihteen suurnimien seuraan. Hänen matkansa alkoi vain tovin sen jälkeen, kun sinne lähti Ozzy Osborne, joten ihan kovassa seurassa matkaan lähti.
Samalla läheisille toivon voimia ja rakkautta, yksi Turkulainen suuruus on nyt poissa.