TURUN KAUPPATORI AVAUTUU!

Turussa on ollut pitkään kauppatorin sijaan kuoppatori… Tai siis suuri osa tori aluetta ollut valtaisana kuoppana.

Nyt vihdoin ja viimein on saatu kauppatorin pinnat valmiiksi ja siitä on tullut no, jokseenkin torin kaltainen tila. Itse en ihan kaikkia suunnitelman juttuja torilta löytänyt, mutta mitä siitä ja mitä pienestä sateestakaan, kun on hyvin varustautunut.

Samaan aikaan tämän tapahtuman kanssa Turussa vierailemassa on myös museojuna UkkoPekka, joka liikennöi Turun ja lähialueiden välillä (Satama, Uusikaupunki ja Naantali). Turun päivänä eli tänään sunnuntaina juna jatkaa matkaansa Hämeenlinnan suuntaan, mutta eilen n 13:25 junaa sai pällistellä Turun rautatie asemalla, josta muuten oli useita raiteita kadonnut.

 

Itse kauppatorilla on tapahtumaa ollut pitkin päivää ja aikaisimmat häppeninkit meiltä jäi väliin, kun oltiin liikeelllä vasta13 jälkeen, mutta päivän pää tapahtuma oli vasta edessä. Niinpä junaasemalta matka johtaa kohti kauppatoria ja Turun tähtiä. 

Juonto hommissa pitkin päivää nähtiin Aki Linnanahde, mutta konserttiin oli saatu superhyper Turkulaista, kun kaikille Turkulaisille tuttu ääni Markku Heikkilä astui juontamaan omaan tyyliinsä laulajia lavalle.

Markku Heikkilä on ollut perustamassa kahta radio kanavaa Turkuun, ensin hän oli Auran Aaltojen ensimmäinen päätoimittaja, mutta 1989, kun allekirjoittanut siirtyi jo yläasteelle Markku Heikkilä oli pullauttamassa Turkuun radio sadan ja toimi sitten siellä päätoimittajana. Myös Turun murre taipuu Markku Heikkilän suussa niin soljuvasti, että sitä tuntematon saattaa jäädä kummastelemaan, mitä toi ny oikke sanokaa.

 

Turun tähdet konsertti

Kaikki Turkulaiset varmasti tuntevat nämä muukalaiset Helsingis, eli siis Vilperin perikunnan. Tästä voisi sanoa pienen knoppi tiedon siitä, että yksi Vilperi, eli Vili on toiminut 1989-1992 välissä Turun Luostarivuoren Ylä-asteen matematiika/KE-FY opettajana, en tiedä miten oli kanssani samaa koulua käyneen Mira Luodin tilanne, mutta itselle hän ei osunut opettajaksi, mutta näin usein tämän Vilperin juttelemassa luokanvalvojamme Matin kanssa.

Kun oltiin kuunneltu Vilperien klassikoita Piirimyyjästä, Helsigin muukalaiseen, tuli vuoroon toisenlaiset biisit.

Vuoron sai nimittäin Tommi ”Länä” Läntinen. Rööperin kuusta ja kärsimyksen tiestä kuulimme tarinaa Tommin laulamana.

Kun Tommi hiljeni varttuneemmalle väelle tuli hieman lisää korvakarkkia, kun 60 vuotta uraa takana oleva Pepe Willberg otti yleisön haltuunsa ja päätti settinsä varmaan ainakin suurimman osan tuntemaan ”Kun silmäni mä auki saan ja näen sinut siinä…..”

Pepen äänen hiljetessä yleisön nuoremmat erityisesti tyttöset alkoivat pitää hurjaa meteliä, sillä Turun uusin maailman vallottaja Robin Packalen tuli lavalle ja sai aikaan pientä suuren maailman tuntua, kun laulut olivat englanniksi ja tytöt huutavat ja pomppivat joka suunnassa.

Robinin jälkeen vuoronsa sai samaa koulua kanssani muutaman vuoden yhtäaikaa käynyt Mira Luoti. Luoti ei ollut esiintyessään vielä Turun tähti, mutta asia korjaantui hyvin pian, kun esityksen jälkeen hänet kruunattiin musiikki osion Turun tähdellä 2022.

Mira Luoti jo teki testin kauppatorin kestävyydestä pompittamalla ilmeisimmin 10 tuhannen kuuntelija poppoota (Tamperelaiset siis wink wink tori kestää ja ei vajoa), mutta illan viimeinen esitys teki sen kunnolla.

Tässä tuli vielä maailmallakin tunnettua tiititititii… soundia… Eli suomeksi hiekkamyrsyä ja vieraamalla kielellä sandstorm

Mukana kahden ensimmäisen esityksen osalta oli myös Matti & Teppo duon Tepon poika, eli Oskari Ruohonen.

Viimeinen esitys tosiaan antoi hyvän arvion siitä, että kauppatori kestää vaikka kymmentuhannen ihmisen reivit, kun ihmiset hyppivät Darude, Ville Virtasen tunnetimman kipaleen tahdissa. Tamperelaiset vielä siis yksi huomautus, turha vaivautua Turkuun hyppimään, teitä on kuitenkin huomattavasti vähemmän pomppimassa 😉

Ennen Darudea saatiin tietää uudet 2022 Turun tähdet eri kategoroittain

Myös Ilkka Kanerva sai postmortem kunniatähden

Vielä muutama tunti myöhemmin ilta huipentui nykytanssiin, valojen välkkeeseen, tulishown ja hienon taloon heijastetun instalaation ja klassisen musiikin parissa

Tähän päättyi ensimmäinen kauppatorin avauspäivä .. Sitten kohti Turun päivää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *